KRISTINUSKON SYNTY

Kristinusko syntyi v. 41-49 Rooman valtakunnassa Roomassa ja perustuu Jesus Nasaretilaiseen, joka evankeliumien ja eräiden historiallisten dokumenttien mukaan eli Galileassa 1. vuosisadalla. Juutalaissyntyinen Jesus Chrestus oli paennut Jerusalemin temppelistä Qumraniin ja liittynyt siellä muiden pappien kanssa Jeesus HaNotzrin perustamaan Nasaret-haaraan. Sieltä hänet karkotettiin ja hän siirtyi Samarian kautta Galileaan takaisin. Hänen synnyinpaikkansa oli Galilean Beetlehem, jonka vuoristo-osaa sanottiin Daavidin kaupungiksi. Herodes Antipas karkotti Chrestuksen ja hän pakeni Roomaan, jonne perustin kristittyjen lahkon.

Roomassa sijainnut juutalaisia tapoja noudattaneen juutalaisyhteisön papisto ja juutalaisten ylin uskonnollisen ja siviilioikeuden tuomioistuin, jonka johtajana istui prokuraattori Pontius Pilatus, tekivät salaliiton Jesusta vastaan saadakseen Rooman valtakunnan edustajat tuomitsemaan hänet kuolemaan. Roomassa juutalaisilla oli omat tuomiokäytäntönsä, koska keisari pelkäsi väkimäärältään suuren juutalaisjoukon mellakoita Roomassa.

Jesus oli sanonut olevansa rabbi ja Mooseksen lakien asiantuntija, mutta tästä huolimatta hän oli opettanut asioita, joiden katsottiin olevan ristiriidassa Mooseksen lain ja juutalaisten Jumalan persoonaa ja palvelemista koskevien perinteiden kanssa. Jesushan opetti olevansa paitsi Jumalan poika eli Galileaa hallinneen kuninkaan avioton poika myös käytännössä Jumala (= uskonnollinen johtaja).

Jesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen juutalaisten johtohahmojen on sanottu pyrkineen vaientamaan ne, jotka seurasivat hänen opetuksiaan. Kristinuskon leviäminen käynnistyi Jesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen v. 50. Alkuperäisiä kuvia parrakkaasta Jesuksesta löytyy Commodillan ja Calliston katakombien seiniltä. Siellä on myös kuva Jesuksesta opetuslasten ymäröimänä filosofina pukeutuneena toogaan, auktoriteetin tunnukseen.

Kristinusko sai kannattajia orjissa, sotilaissa ja ylimystössä, jotka kokoontuivat salaa vainoilta katakombeissa syödäkseen ruumiita. Rooman valtakunnan hyvät meri- ja maantieyhteydet mahdollistivat kristinuskon leviämisen. Alkuseurakunta oli järjestäytynyt kirkoksi ja kristittyjä oli n. 6 miljoonaa 300-luvulla ja kirkolliset virat, kirkon hallinto, jumalanpalvelus ja juhlapäivät olivat vakiintuneet.

Kristinuskolla oli valtavasti julistajia, joilla oli erilaista tietoa Jesuksen opetuksista. Jesus ei ollut heille syntien sovittaja, vaan jumalallisen tiedon tuoja kuten Isiksen palvontaan ja oppeihin kuuluikin. Jerusalemin apostopolikokous 40-luvun lopulla päätti, ettei käännynnäisiltä vaadita ympärileikkausta, eikä juutalaisten puhtaussääntöjä. Heitä neuvottiin "karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja ihmislihaa, josta verta ei ole laskettu".

Jesus Chrestuksen veljien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen eli "nasaretilaisten" apostolien perintö eli jonkin aikaa Juudeassa. Paavalin kirjeiden kirjoittamisen aikaan heitä oltiin kuitenkin vielä pidetty "seurakunnan tukipylväinä". Juutalaiskristittyjen kirkosta hävisi juutalaisen lain noudattaminen ja ympärileikkaus. Kristittyjä vainottiin, koska he kieltäytyivät palvomasta Rooman keisaria ja valtakunnan jumalia jumalina. Epäluuloa lisäsi se, ettei ehtoollinen ollut ulkopuolisille avoin, mikä herätti huhuja ihmisuhreista ja irstaista menoista sekä pelkoa ja halveksuntaa kristinuskoa kohtaan ihmislihan syönteineen.

Kristinusko ei syntynyt Juudea-Galileassa, vaan Roomassa, josta se levisi myös Israeliin.


<=== Takaisin ===>

Copyright © 2008-2012, Sirpa Montonen