KRISTILLISET TUNNUKSET

Varhaisimmat kristilliset tunnukset olivat kala ja riikinkukko. Lähteellä juova riikinkukko symboloi sielun puhtautta sen ottaessa vastaan elämän lähteen eli Kristuksen. Antiikin aikaan uskottiin, ettei riikinkukon liha mätäne, joten kristityille riikinkukko sopi Kristuksen ylösnousemuksen symboliksi ja sitä käytettiin haudoissa symboloimaan iankaikkista elämää. Myöhemmin siitä tehtiin turhamaisuuden ja koppavuuden ilmentymä, eikä se enää sopinut uskonnolliseksi arvoksi ja sitä alettiin pitää jopa pahana. Joissain kulttuureissa riikinkukon sulkien pitäminen sisällä tuottaa huonoa onnea ja ulkona pidettyinä ne tuovat vaurautta.
   
Kristittyjen vainojen aikaan kaikenlainen kaupankäynti oli kristityiltä kiellettyä, jolloin heidät yritettiin näännyttää väkisin nälkään, joten alkukristityt ottivat käyttöön omat merkkinsä. Kalaa ostettaessa piirrettiin maahan kaksi kaarta. Merkkinä käytettiin myös rinnan päällä ristissä olevia käsiä. Krusifiksi vakiintui Jesuksen ristikuoleman jälkeen pysyväksi merkiksi kristittyjen käyttöön.

<=== Takaisin ===>

Copyright © 2008-2012, Sirpa Montonen