RISTIPUULAVITSA

Suurena uhri- ja tuomiopäivänä 14.1. ristipuulavitsalla oli ruuhkaa. Enkelit eli sanansaattajat puhalsivat pasuunoihinsa ja vuorotellen avasivat kirjakääröjä lukien ruoskittavien nimiä ja näiden tekemiä rikoksia sekä montako ruoskaniskua oli määrätty. Tuomitut tuotiin yksitellen lavitsalle nimenhuudon jälkeen ja väeltä kysyttiin, vapautetaanko vanki vai pannaanko tuomio täytäntöön? Väki sai joskus päättää ruoskaniskujen määrän. Saddukeukset olivat rikkaita ja heillä oli tapana lahjoa ihmisiä tuomioistuinten edessä. Kansa rikastui papiston lahjottua heidät huutamaan: "Vapaus, vapaus!" tai "Paalupuuhun, paalupuuhun!"

Tuomittuja ei nostettu ristille Juudea-Galileassa, eikä Syyrian provinssissa. Lavitsan teossa käytetty sana ristiinnaulaaminen ja Persiasta kulkeutunut Aleksanteri Suuren käyttämä ristille ripustaminen ovat sekoittuneet käännettäessä tekstejä. Ristipuut kiinnitettiin enimmäkseen nahkanauhoilla tukemaan lavitsaa. Naulat olivat isotekoisia ja heikkolaatuisia. Ne taottiin yksitellen. Ruoskinnan loputtua aamulla päivän päättyessä ahneet ihmiset hajottivat ristipuulavitsan osiin ja kantoivat puut kotiin. Ristipuut naulattiin keskeltä tukevasti yhteen. Ne jouduttiin kantamaan kokonaisina osina, koska jykeviä sentin paksuisia ja pituudeltaan 5-7 tuumaisia nauloja ei noin vain irroitettu puista. Puut menivät ilmaisina polttopuina.

Kidutusmuotona käytettävässä ristille ripustamisessa ei käytetty naulaamista, koska kädet eivät olisi kestäneet ristillä riippumista, vaan tuomittu olisi pudonnut.

Palaa takaisin keskussivulle tai tekstinkatkelmien ääreen.

Copyright © 2008-2012, Sirpa Montonen