THEUDAS KUIN MOOSES

Historiallinen tieto v. 46 jaa. kertoo Theudaksesta (= jumalan lahja, kreikasta tai virtaava vesi, seemil.), joka oli sen ajan kapinallinen että uskonnollinen johtaja. Juudean prefektinä oli Cuspius Fadus (v. 44-46). Theudas väitti olevansa uudelleen syntynyt profeetta ja perusti oman uskonlahkonsa. Hän saarnasi ihmisille ja houkutteli noin 400 juutalaista asumaan kanssaan Jordanjoelle. Theudas sanoi pystyvänsä halkaisemaan veden kahtia ja johdattavansa väen joen uomaa pitkin joen toiselle puolelle kuten Mooses oli tehnyt.

Prefektinä ollut Fadus sai kuulla juutalaisten historiasta ja Theudaksen perustamasta uskonryhmittymästä Jordanjoella. Hän kokosi sotilasryhmän ja houkutteli profeetta Theudaksen avulla juutalaiset tiettyyn kohtaan Jordanjoen rannalle ja lähetti sotilaiden lisäksi ratsastajia juutalaisen kimppuun kukistamaan kapinaa. Sotilaat tappoivat monia heistä ottaen myös eloon jääneitä vangeiksi. Theudas otettiin elävänä kiinni.

Roomalaiset väittivät Theudaksen järjestäneen juutalaisten kanssa kapinaa, ja siksi kokoontuneen Jordanjoen rannalle. Heillä ei ollut kuitenkaan aseita, eikä mitään kapinaan viittaavaa. Theudasta kuulusteltiin kapinan järjestämisestä ja sitten hänen päänsä katkaistiin. Se vietiin Jerusalemiin maaherralle nähtäväksi voitokkaasta taistelusta, kuten Josefus kirjoitti tapahtumasta.

Apostolien teoissa Theudaksen lahkolaiset olivat aseettomia, toisin kuin monet muut messiaaniset kapinalliset. Sandhedrin jäsen Gamaliel kertoi jatkuvasti puheissaan esimerkkinä viittaamalla Theudaksen tapaukseen.

Paavali Tarsoslaisen seuraaja oli myös nimeltään Theudas, joka opetti Valentiniuksen oppeja ja seurasi Paavalin jalanjäljillä. Paavali ei ole sama Paavali, joka oli roomalainen, ja joka levitti kristinuskoa Roomasta muualle.

<=== Takaisin ===>

Copyright © 2008-2012, Sirpa Montonen